Möysän nuorisotila

Tiistaisin, Keskiviikkoisin ja Perjantaisin

Möysän nuorisotila

Hiljankuja 6

15150

Möysän nuorisotila toimii väliaikaisesti Möysän ala-asteen läheisyydessä olevassa lisärakennuksessa. Joutjärven nuorisotila muutti nimeään ja paikkaansa syksyllä 2020.

Möysän nuorisotila on avoinna kolmena päivänä viikossa 1025-vuotiaille nuorille. Järjestämme tilalla myös vapaa-ajanvieton lisäksi ohjattua toimintaa, sekä meillä on mahdollisuus toteuttaa omia projekteja. Nuoret pääsevät itse vaikuttamaan toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen nuorten osallisuustyöpajan kautta. Nuorten lempitoimintaa tilalla ovat leipomiset, erilainen askartelu, kioskin toiminnan pyörittäminen, erilaiset ohjaukset, pelit ja leikit.

Meillä on laaja pelivalikoima niin konsoleilla kuin lautapeleinä, otamme palautetta aktiivisesti vastaan ja pyrimme laajentamaan valikoimaa yhdessä nuorten kanssa. Uudella biljardipöydällä on järjestetty muutamat Möysän bilisturnaukset joista palkintona suosittu maila varustettuna voittajan nimellä.

Möysän nuorisotilan työntekijät järjestävät kerran viikossa avointa, matalan kynnyksen toimintaa Kariston koululla, jonka toiminta on suunnattu 1025-vuotiaille nuorille.

Nuoria hauskuttaa ja opettaa myös meidän nuokkukoira Topi. Topi on sekarotuinen, allergiaystävällinen 7,5-vuotias karvakuono. Topi on vakionuokkuilija, hänellä onkin kertynyt nuokkuiluvuosia kasaan jo 7 vuotta. Olemme saaneet paljon positiivista palautetta miten Topi on auttanut nuoria pääsemään koirapelosta eroon. Mikäli koet Topin liian pelottavaksi kerro siitä kenelle tahansa ohjaajalle tullessasi sisään niin tarvittaessa Topi siirtyy kokonaan pois ja antaa nuokkuilijoille tilaa.

Teemme erittäin mielellämme yhteistyötä perheiden kanssa, mikäli haluat tulla tutustumaan oman nuoresi kanssa meidän toimintaan niin olette ehdottoman tervetulleita.

 

Tiistaisin. 

6lk. -sitä vanhemmat 

klo. 15-18

 

Keskiviikkoisin.

4-5lk. klo. 14-16 

6lk.-sitä vanhemmat klo. 17-20

 

Perjantaisin

4-5lk.- klo. 14-16 

6lk.- sitä vanhemmat- klo. 17-20

Hinta

Ilmainen

Ilmoittautuminen

Ei ilmottautumista

Järjestäjä

Lahden nuorisopalvelut

Lisätietoja antaa: Satu Parviainen 050-5184495 Erno Lampinen 044-4163488


Vastuu ilmoituksen sisällöstä ja toiminnan lainmukaisuudesta on kaikilta osin ilmoituksen jättäneellä tapahtuman tai toiminnon järjestäjällä.