Peruttu! Pesisryhmä Lotilan koulun 5.–6.-luokkalaisille

16.09.2021 – 09.12.2021

Torstaisin klo 15.15-16.15

Lotilan koulu

Vuoksenkatu 9, 15100 Lahti

15100

liikunta 11 – 12 vuotiaat

Pesisryhmässä pääset tutustumaan pesäpallon ja baseballin maailmaan, vauhdikkaiden pelien ja harjoitteiden myötä. Liikunnan ilo ja monipuolinen tekeminen on koko ryhmän ajan matkassa mukana! Ryhmään osallistuminen ei vaadi aiempaa laji- tai liikuntataustaa. Tule, kokeile ja innostu pesiksestä! Toimintaa toteuttaa Lahden Mailaveikot.

Toiminta on tarkoitettu Lotilan koulun oppilaille. Mukaan toimintaan mahtuu rajattu määrä oppilaita ja ryhmiin tulee ilmoittautua etukäteen.

Ryhmä kokoontuu ensimmäisellä kerralla Lotilan koulun pihalla. Toimintaa toteutetaan Lotilan koulun sisä- ja ulkotiloissa. Osallistujilla on hyvä olla mukanaan sopivat varusteet sisä- ja ulkoliikuntaan sekä vedellä täytetty juomapullo.

Syyslukukausi: 16.9.-9.12.2021, kevätlukukausi 27.1.-14.4.2022. Ryhmä ei kokoonnu koulujen loma-aikoina eikä virallisina pyhäpäivinä.

Toiminnassa noudatetaan viranomaisten ja liikunnan osalta lisäksi Olympiakomitean antamia terveysturvallisuusohjeita turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käyttämisestä.

Hinta

Ilmainen

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen ryhmiin tästä linkistä

Järjestäjä

Lahden kaupunki, harrastuskoordinaattori Tiia Bucovschi, tiia.bucovschi@lahti.fi, p. 044 416 3743


Vastuu ilmoituksen sisällöstä ja toiminnan lainmukaisuudesta on kaikilta osin ilmoituksen jättäneellä tapahtuman tai toiminnon järjestäjällä.